4.2.2014

Punainen matto & Hollywood!


Helmikuu on täällä ja meillä PartyLitessa on kuukauden teemana Punainen matto.
Punaisesta matosta tulee puolestaan mieleen elokuvat ja Hollywood sekä tietenkin Oscar-gaala. Näistä ajatuksista sitten syntyi idea helmikuun kutsupöydän ”punaiseksi langaksi” tai pitäisikö sanoa punaiseksi matoksi. J

Punainen matto & Hollywood!
(Kuva: Sanna Oosi)
Kuten jokainen varmasti tietää, niin Oscar-gaala on elokuvamaailman odotetuin tapahtuma. Vuoden 2014 ehdokkaat on julkistettu 16. päivä tammikuuta. Tiesitkö muuten, että ehdolla parhaaksi lyhytelokuvaksi on myös suomalainen lyhytelokuva – *Pitääkö mun kaikki hoitaa? Edellisen kerran suomalainen elokuva on ollut Oscar-ehdokkaana vuonna 2002, jolloin Aki Kaurismäen elokuva Mies vailla menneisyyttä oli ehdolla parhaaksi vieraskieliseksi elokuvaksi.
Kenelle kaikille Oscarit lopulta jaetaan?
Se selviää 2. päivä maaliskuuta, jolloin elokuvatähdet astelevat Oscar-gaalaan punaista mattoa pitkin. 63 metriä pitkän ja kuusi metriä leveän punaisen maton levittämiseen menee 20 työmieheltä kaksi päivää! Punaista mattoa on käytetty Oscar-gaalassa jo ensimmäisestä gaalasta alkaen ja sen tarkka sävy on tarkoin varjeltu salaisuus.
Kuka sitten ansaitsee suorituksestaan Oscar-patsaan?
Hyvä kysymys, johon on vaikea vastata. Gaalassa ehdokkaiden joukossa istuu legendoja, jotka useista ehdokkuuksistaan huolimatta ovat vuosi toisensa jälkeen jääneet ilman tätä elokuvamaailman arvostetuinta palkintoa. Nämä elokuvamaailman legendat, jotka eivät koskaan voittaneet / jotka eivät tähän mennessä ole voittaneet Oscaria, löydät alla olevasta linkistä. Joukossa on joitain todella yllättäviä nimiä!


(Kuva: Sanna Oosi)



(Kuva: Sanna Oosi)


Hehkuvan punaista helmikuuta & sydämellistä ystävänpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti